Uutiset ja mediasisältö

"Mitä pitää vielä tapahtua, että joku havahtuu?" – Joka viides kouvolalaisnuori kärsii ahdistuksesta

Uutinen I Kouvolan Sanomat
21.6.2023 I Johanna Tenovirta

Etenkin yläkouluikäisten tyttöjen keskuudessa ahdistuminen on lisääntynyt. 

Kouvolalaisten nuorten keskuudessa kuilu hyvin ja huonosti voivien välillä on syventynyt.

Kuusankoskelainen Sami Halme, 46, kehottaa vanhempia panemaan älylaitteen pois ja antamaan lapselle aikaa

Uutinen I Kouvolan Sanomat
Laura Sivonen I 24.10.2022

Isien vertaistukiryhmiä ohjaava Sami Halme sanoo vanhempien esimerkin tunnepuhumisesta ja hyvän tekemisestä olevan tärkeää lapselle.

Arjen sankari

Kuusankoskella asuva Sami Halme, 46, vaihtoi vajaa kaksi vuotta sitten erityisluokanopettajan tehtävät Mannerheimin Lastensuojeluliiton nuorisotoiminnan koordinaattorin pestiin.

13 vuotta ala-asteen yleisopetuksen pienryhmässä toiminut Halme pääsee uudessa roolissaan tukemaan lapsia ja näiden vanhempia eri tavoin.

Podcasteja

Arjen murusia
Kiusaamisen kokeminen
Sanni Vaskinen ja katariina Kuronen
Huhtikuu 2023 I 24 min 42 sec

Kiusaaminen koskettaa yhä todella monia perheitä, mutta onneksi vaikeistakin asioista voi selviytyä. Tässä jaksossa keskustellaan kiusaamisesta ilmiönä, kuullaan MLL:n Selviydytään kiusaamisesta toiminnasta sekä siitä, kuinka vanhempana voi tukea kiusaamista kokevaa lasta tai nuorta.