Ånni -hanke

MLL:n Kymen piiri on mukana seitsemän koulutyötä tekevän järjestön yhteisessä Ånni -hankkeessa, jonka tavoitteena on luoda ikä- ja kulttuurisensitiivinen, osallisuutta edistävä ehkäisevän päihdetyön malli vanhempien ja ammattikasvattajien työn tueksi. Hankkeessa keskitytään etenkin alakoulujen 5.- ja 6. luokkalaisiin. MLL:n lisäksi mukana ovat EHYT ry, YMCA Finland, Suomen Vanhempainliitto, Raittiuden Ystävät ry, Music Against Drugs ry ja Koulutus Elämään -säätiö.

Jo alakouluikäiset lapset haluavat keskustella päihteistä - tähän he tarvitsevat luotettavan aikuisen tukea. Hankkeessa on kehitetty Juteltaisko? -oppituntimalli, joka toimii keskustelun herättäjänä. Materiaaliin kuuluu kaksi keskustelevaa oppituntia sekä vanhempainilta. Hankkeen aikana on kehitelty myös Ånni yhdessä -malli. Mallissa päihdekeskusteluja käydään vapaamuotoisissa vertaistuokioissa. Tuokiot on suunnattu ensisijaisesti alakouluikäisten lasten vanhemmille kulttuuritaustasta riippumatta. Hankkeen aikana koulutetaan ånni yhdessä -mallin vertaistuokioiden ohjaajia.