Lasten ja nuorten puhelimen kirjepalvelu uudistui

1.3.2018

Lasten ja nuorten puhelimen kirjepalvelussa on nyt mahdollista jatkaa yhteydenpitoa päivystäjän kanssa. Palveluun kirjoittanut voi vastauksen saatuaan kirjoittaa takaisin ja saada uuden vastauksen viikon sisällä. Aiemmin palvelun kautta yhteyttä ottanut lapsi tai nuori ei ole voinut vastata saamaansa vastauskirjeeseen.

Tarve uudistukselle syntyi käyttäjien toiveesta. – Noin kaksi kolmasosaa Lasten ja nuorten puhelimen tunnettavuuskyselyyn vastanneista nuorista toivoi, että voisi halutessaan jatkaa yhteydenpitoa nettikirjepalvelussa, suunnittelija Heidi Holappa sanoo.

Yhteydenpidon jatkamismahdollisuus on ollut hetken aikaa jo käytössä ja se on otettu hyvin vastaan. – Helmikuussa joka viides kirje, johon vastattiin, jatkoi yhteydenpitoa aikaisemmin kirjoittaneen lapsen tai nuoren kanssa, Holappa kertoo.

Uudistuksen yhteydessä parannettiin myös nettikirjepalvelun ulkoasua ja käytettävyyttä. Palvelua on nyt helpompi käyttää älylaitteilla.

Nettikirjeen lisäksi Lasten ja nuorten puhelimeen saa yhteyden puhelimitse ja chatin kautta. Yhteydenottoihin vastaa MLL:n kouluttamat vapaaehtoiset päivystäjät. Yhteyttä voi ottaa maksutta ja nimettömänä vuoden jokaisena päivänä.

 Aiheeseen liittyvät