Kuulumisia piirin syyskokouksesta

23.11.2017






Piirin paikallisyhdistysten edustajat kokoontuivat piirin syyskokoukseen 18.11. Anjalan Mari's Coffeeseen.

Ennen kokouksen aloittamista piiri palkitsi lastenlääkäri Timo Sillanpään Vuoden Teko -tunnustuksella kiitoksena lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyväksi tehdystä työstä.

Piirin jäsenmaksuksi vahvistettiin aiempien vuosien tapaan 5 euroa/jäsen, kannatusjäsenmaksuksi 300 euroa/jäsen sekä yrityskummimaksuksi 300 euroa/yritys.

Piirihallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin aiemminkin piirihallituksessa toiminut Merja Kuukka Luumäen yhdistyksestä. Hallituksen erovuoroisista jäsenistä Minna Kakkonen ja Birgitta Lindholm valittiin uudelleen piirihallituksen jäseniksi. Marita Toikka ja Reeta Kalliokoski päättivät pitkäaikaisen työskentelyn piirihallituksessa. Uusina jäseninä piirihallitukseen valittiin Kyösti Suolanen ja Terhi Rokkanen.

Kokouksen jälkeen piirihallitus muisti piirihallituksen uusia jäseniä; Rokkasta ja Suolasta, hallituksen puheenjohtajan tehtävän jättänyttä Minna Kakkosta sekä piirihallituksen jäsenyyden jättänyttä Reeta Kalliokoskea. Piirihallitus muisti myös toiminnanjohtaja Christa Carpelania naimisiinmenon johdosta.

MLL:n Kymen piirin hallitus vuonna 2018
Merja Kuukka, puheenjohtaja
Minna Kakkonen
Marja-Liisa Mankki
Henna Hovi
Terhi Rokkanen
Kyösti Suolanen
Nina Metsola
Birgitta Lindholm
Ritva Virransalo
Minja Katajala